Thaimaa

Yöjunalla Chiang Maihin

Tämä sivu sisältää mainoslinkkejä. Mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Saavuin Bangkokiin keskiviikkona 25 tammikuuta ja olin varannut majoituksen kaupungista neljäksi yöksi sunnuntaihin asti. Tästä eteenpäin suunnitelmani olivat täysin auki. Ensimmäisen yön vietin hotellissa ja loput kolme yötä vietin hostellissa reppureissaajien suosimalla Khao San Roadin alueella. Muutaman päivän Bangkokissa vietettyäni päädyin ostamaan junalipun Chiang Maihin Pohjois-Thaimaahan.

Thaimaassa junaliput yöjuniin kannattaa varata mahdollisimman aikaisin. Itse varasin lipun yöjunaan todella myöhään, vain pari päivää ennen junamatkaa. Yöjunien liput tulevat myyntiin jopa 60 päivää ennen junan lähtöä, joten jos reissusi aikataulu on jo tällöin selvillä, kannattaa junaliput varata pikimmiten.

Don Mueang juna-asema
Don Mueangin juna-asemalla

Junaliput Thaimaassa ovat edullisia. Ne voi ostaa juna-asemilta tai verkosta muutamalta eri sivustolta. Itse ostin lipun päivää ennen matkaa hintaan 31€ 12go.asia sivuston kautta. 12go.asia sivusto toimi minulla hyvin, ja vahvistettu junalippu tuli sähköpostiin muutamassa minuutissa. Ostin lipun takaisin Chiang Maista Bangkokiin samalta sivustolta hintaan 25€.

Yöjunissa on muutamia erilaisia matkustusluokkia. 2nd class sleeper A/C on suosituin vaihtoehto reppureissaajien keskuudessa. Kakkosluokassa on mahdollista matkustaa myös istumapaikoilla, mutta se ei ole mukavin vaihtoehto 12-13 tunnin junamatkalle keskellä yötä. Päivällä tämä voi olla kuitenkin unohtumaton kokemus Pohjois-Thaimaan upeissa maisemissa. Yöjunalla kulkemisessa säästää yhden yön hostellin maksamisessa. Tämän vuoksi itse suosin reppureissatessani yöjunia ja -busseja. Junissa on valittavana lisäksi ensimmäisen luokan hytillisiä makuupaikkoja. Kolmannen luokan istumapaikat ovat epämukavin vaihtoehto matkustaa, eivätkä länsimaiset matkaajat käytä niitä käytännössä lainkaan.

Yöjuna Bangkok-Chiang Mai
Yöjuna Bangkok-Chiang Mai

Pian junan lähdettä asemalta henkilökunta alkoi muuntamaan istuimia sängyiksi. Jokaisen sängyn suojaksi saa vedettyä verhon, sillä sängyt sijaitsevat käytävän molemmin puolin. Alasänky on hieman yläsänkyä tilavampi. Uudemmissa junissa alasängyssä on myos pieni pöytä, jota voi käyttää yöpöytänä. Yöjunaan on hyvä ottaa mukaan unimaski, sillä käytävän valot ovat päällä koko yön.

Voit kuunnella *BookBeatia maksutta 30 päivän ajan. Etu koskee vain uusia tilaajia.

Uudemmissa junissa yläsängyt ovat hieman tilavampia, kuin vanhemmissa junissa. Matkustaessani takaisin Bangkokiin vanhemmalla junalla yläsänky oli myös kapeampi. Uudemmista junista löytyy pistorasia yläpedistä, kun taas vanhemmissa junissa pistorasioita löytyy vain alhaalta.

Junassa on myös ravintolavaunu, josta saa tilattua itselleen syötävää. Myynnissä on myos pientä naposteltavaa, joita vaunun konduktööri toimitti matkustajille yöaikaan. Lisäksi valoisan aikaan asemilta kävi kaupustelijoita myymässä ruokaa matkustajille.

Chiang Main juna-asema
Chiang Main juna-asema

Aamulla saavuimme Chiang Maihin seitseman jälkeen. Ilma tähän aikaan oli vielä viielää, joten mukana on hyvä olla pidempiä vaatteita matkan suuntautuessa Pohjois Thaimaahan. Asemalla matkustajia vastassa oli punaisia songthaew takseja ja tuktukeita, jotka tarjosivat kyytiä matkustajille. Itse päätin kävellä hostellilleni, sillä matkaa oli vain muutama kilometri. Aamu oli vielä niin aikainen, ettei hostellini respa olisi ollut vielä edes auki. Matkalla ihastelin Pohjois-Thaimaan vuoristoisia maisemia ja Chiang Main aamuista kaupunkia.

Chiang Mai
Matkalla hostelliini näin upeita patsaita ja temppeleitä.

Matkasin takaisin Bangkokiin vietettyäni viisi päivää Chiang Maissa. Matka taittui vanhemmalla junalla, jossa matkustin jälleen yläpedissä. Uudemmissa junissa matkatavarat mahtuvat penkkien alle, mutta vanhemmissa junissa niille löytyy käytävältä telineet.

Yöjuna Chiang Mai - Bangkok
Yöjuna Chiang Mai – Bangkok

Takaisin Bangkokiin tullessani matkustin Chiang Maista klo. 17:00 lähteneellä junalla. Junasta näkyi Pohjois-Thaimaan kaunista maaseutua ja vuoristoista maisemaa. Lopulta ikkunasta näkyi unohtumaton auringonlasku riisipeltojen ja vuorien taakse ennen pimeän saapumista.

Voit kuunnella *BookBeatia maksutta 30 päivän ajan. Etu koskee vain uusia tilaajia.

Thaimaassa reissatessa junia kannattaa ehdottomasti käyttää, sillä maisemat junista ovat lumoavia. Junilla matkustaminen sopii parhaiten reppureissaajille ja matkaajille, joilla ei ole kiire seuraavaan paikkaan.

Auringonlasku Pohjois-Thaimaa
Auringonlasku Pohjois-Thaimaan vuoristoisen maiseman taakse.

by Santeri Elmeri <3

Voit kuunnella *BookBeatia maksutta 30 päivän ajan. Etu koskee vain uusia tilaajia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *