Matkablogit

Yksin matkustaminen – Miten uskaltaa lähteä soolomatkalle?✈️

Yksin matkustaminen saattaa tuntua monelle meistä kaukaiselta tai pelottavalta ajatukselta. Se saattaa herättää pelkoa ja epävarmuutta myös matkailijan lähipiirissä. Yksin matkustaminen avaa kuitenkin ovia unohtumattomiin seikkailuihin ympäröivään maailmaan kuin matkailijaan itseensä. Soolomatkailu mahdollistaa lisäksi ainutlaatuisia ystävyyssuhteita ympäri maailmaa.

Artikkeli sisältää mainoslinkkejä, merkitty*.

Yksin matkustaminen saattaa pelottaa

Monelle kynnyskysymykseksi yksin matkustaessa nousee ensimmäisenä turvallisuus. Hyvällä valmistautumisella, matkavakuutuksella ja maalaisjärjellä pääsee kuitenkin jo pitkälle. Mielessä saattaa pyöriä lisäksi kysymyksiä vieraasta maasta ja sen kulttuurista. Pelko tuntemattomasta saattaakin huomaamatta luoda esteitä uusien seikkailujen ja kokemusten eteen.

Toisena esteenä soolomatkalle lähtemisessä saattaa olla kirjaimellisesti yksin matkustaminen. Kaikki meistä eivät ole tottuneet olemaan yksin. Matkailu itsekseen maailmalla auttaa tähän. Mikä olisikaan parempi tapa tutustua itseensä kuin soolomatkalle lähteminen. Lisäksi yksin matkustaessa tapaa helposti ihmisiä, joista voi saada matkaseuraa pidemmäksikin aikaa.

Matkakohteen ei ensimmäisellä kerralla tarvitse olla eksoottinen paratiisisaari tai sykkivä suurkaupunki. Ensimmäiset soolomatkat voikin suuntautua esimerkiksi naapurimaihin Tukholmaan tai Tallinnaan. Myös Suomessa voi kokeilla miltä yksin matkustaminen tuntuu lähtemällä yöksi toiseen kaupunkiin.

Soolomatkailu on aina rohkea päätös. Monille ensimmäinen matka yksin on yksi ikimuistoisimmista reissukokemuksista loppuelämän. Matkoista yksin voikin muodostua elämää suurempia seikkailuja.


Mun kolme hostellilempparia sooloreppureissuilta!

Olen yöpynyt lukuisissa hostelleissani matkoillani ja tässä kolme lemppariani! Yksi Indonesiasta, yksi Intiasta ja yksi Thaimaasta.

1. Barefoot Hostels* – Varkala, Intia

Heittämällä mun lemppari Intiasta! Tämä hostelli ylitti mun kaikki odotukset ja viihdyin täällä useamman yön. Omistajat ja hostellilla työskentelevät typit olivat aivan ihania! Hostellin omistajat järjestävät päivittäin yhteistä tekemistä. Hostelli on edullinen ja mun lemppari Varkalan hostelleista. Tänne meen uudelleen!

2. Taste of Bali Hostel* – Uluwatu, Indonesia

Yksi lempihostelleistani Balilla! Omistajat ovat aivan ihania ja yövyin hostellissa useamman kerran reppureissullani. Varauksiini sisältyi myös aamupalat ja sain vuokrattua skootterin respasta helposti. Sijainti on täydellinen keskellä uluwatua. Mun go to -hostelli Uluwatussa!

3. Holy Sheet Hostel* – Bangkok, Thaimaa

Mun lemppari Bangkokin hostelleista! Tän hostellin omistajat on UPEITA. Tää hostelli on special, koska täällä tutustuu varmasti ihaniin tyyppeihin. Ilmapiiri on ihana ja hostellin henksu järjestää kaikenlaista yhteistä tekemistä. Hostelli on kivan pieni ja sijaitsee hyvällä paikalla Skytrainin lähettyvillä.


Yksin matkustaminen Lontooseen

Lähdin ensimmäiselle soolomatkalleni helmikuussa vuonna 2022. Olin bongannut edulliset lennot Lontooseen, mutta kukaan ystävistäni ei päässyt lähtemään mukaan. Lopulta päätin heittäytyä pois mukavuusalueeltani ja lähteä reissuun yksin.

Lentokentälle päästyäni mietin mitä olen tekemässä. Ajatus toiseen maahan lähtemiseen yksin konkretisoitui vasta kentällä. Lentokoneen noustessa ilmaan koin tehneeni elämäni suurimman virheen, mutta pian lennon edetessä ajatukseni muuttuivat positiivisemmiksi. Laskeuduttuani Lontooseen koin vapauden tunteen sydämessäni – olin uskaltanut tehdä jotain, mitä en olisi koskaan ajatellut tekeväni.

yksin matkustaminen
Big Ben
yksin matkustaminen
London City
yksin matkustaminen
Ensimmäinen matka yksin helmikuisessa Lontoossa.

Lontoo oli minulle entuudestaan tuttu kaupunki, sillä olin ollut siellä edellisenä syksynä. Tutustuin matkalla kaupunkiin junassa muutamaan suomalaiseen matkaajaan, joiden kanssa lopulta vietin aikaa matkallani Lontoossa. Yksin matkatessa parasta on muihin matkaajiin tutustumisen helppous. Matkatessa yksin tutustuu väkisin uusiin ihmisiin.

Lontoo oli minulle ensimmäiseksi soolomatkakseni täydellinen kaupunki. Lontoo sykkii elämää ja siellä on todella paljon nähtävää. Lontoon vilinässä yksin matkaaminen unohtuu. Jokaisella kadunkulmalla näkee jotain mielenkiintoista punaisten kaksikerrosbussien suhatessa ohi. Yövyin matkallani hostellissa, jossa ihana henkilökunta antoi vinkkejä päivilleni Lontoossa.

Matkalla eksyin muutaman kerran ja hyppäsin vääriin metroihin, mutta lopulta palasin takaisin Helsinki-Vantaalle ehjin nahoin, mutta astetta rohkeampana ihmisenä. Matka Lontooseen sai minut kiinnostumaan matkailusta yhä enemmän. Ilman tätä matkaa Lontooseen, en olisi koskaan todennäköisesti lähtenyt matkaoppaaksi Kreikkaan. Tämän vuoksi matka jätti minuun jäljen, jonka vuoksi olen yhä intohimoinen maailmanmatkaaja.

Uudet kohteet ja kulttuurit yksin matkustaessa

Matkustaessani yksin saan suunnitella matkakohteeni ja aikatauluni täysin itse. Pääsen maistelemaan paikallisia herkkuja juuri niihin paikkoihin, joihin haluan. Pystyn myös tutustumaan uusiin ihmisiin helpommin, kun vierelläni ei ollut tuttua reissukaveria. Yksin matkatessa esimerkiksi hostelleissa, retkillä ja kahviloissa voi tutustua helposti muihin matkaajiin. Näiden matkaajien kanssa reissu saattaa jatkua jonkin aikaa yhdessä. Näin yksin matkaan lähtiessä kohteessa et välttämättä matkaakaan yksin.

lontoo museo
Yksin matkatessa hyvä tapa tutustua kohteeseen on käydä museoissa.
lontoo ravintola
Muihin matkaajiin on helppo tutustua esimerkiksi ravintoloissa.
lontoo luonnontieteellinen museo
Lontoon luonnonhistorian museo.

Yksin matkustaminen naisena

Yksin matkustaminen naisena ei ole niin vaarallista kuin usein ajatellaan. Vaikka turvallisuus on aina tärkeä huomio, monet naiset ovat kokeneet, että itsenäinen matkustaminen voi olla sekä turvallista että rikastuttavaa. Hostellit tarjoavat erinomaisen vaihtoehdon yöpymiselle, sillä ne ovat paitsi edullisia, myös sosiaalisia paikkoja, joissa voit tavata muita matkustajia eri puolilta maailmaa. Monet hostellit tarjoavat turvallisia ympäristöjä, joissa voit rentoutua ja nauttia yhteisön tuesta. Yksin matkustaminen naisena antaa sinulle mahdollisuuden oppia itsestäsi ja voimistaa itseluottamustasi, ja hostellit tekevät matkakokemuksesta entistä miellyttävämmän. Muista kuitenkin aina valita majoituspaikka huolellisesti, lukea arvosteluja ja pitää huolta omasta turvallisuudestasi, niin voit nauttia seikkailustasi täysin rinnoin!

Itsetutkiskelua ja kasvua matkan varrella

Yksin matkustaessa on paljon aikaa itselle. Pysähtyessäni upeiden maisemien äärelle tai istuessani paikallisessa kahvilassa saan tilaisuuden pohtia omia ajatuksiani ja tavoitteitani. Matka yksin tarjoaa paitsi unohtumattomia seikkailuja myös mahdollisuuden itsetutkiskeluun ja henkilökohtaiseen kasvuun.

Mihin maahan kannattaa matkustaa yksin?

Yksin matkustaminen tarjoaa täydellisen vapauden valita juuri itselleen sopivin kohde. Aloittelijoille turvalliset ja helppokulkuiset maat, kuten Tanska, Portugali tai Iso-Britannia, voivat olla loistavia vaihtoehtoja. Jos taas etsit seikkailua, Etelä-Amerikan maat, kuten Kolumbia tai Peru, tarjoavat upeita maisemia ja rikasta kulttuuria, mutta vaativat hieman enemmän suunnittelua. Euroopassa esimerkiksi Islanti on tunnettu turvallisuudestaan ja luonnonihmeistään. Nämä tekevät siitä erinomaisen valinnan yksin matkustavalle.

Kannattaako yksin matkustaa?

Ehdottomasti! Yksin matkustaminen voi olla yksi palkitsevimmista kokemuksista, sillä se tarjoaa mahdollisuuden tutustua itseensä, kasvaa henkisesti ja kehittää omia ongelmanratkaisutaitojaan. Ilman matkaseuraa voit päättää täysin itse, miten aikasi käytät. Voit tehdä juuri niitä asioita, jotka kiinnostavat eniten. Lisäksi yksin matkustaminen rohkaisee tutustumaan uusiin ihmisiin. Tämä voi johtaa unohtumattomiin kohtaamisiin ja ystävyyksiin ympäri maailmaa.

Onko yksin matkustaminen turvallista?

Turvallisuus riippuu kohteesta ja omista valinnoista, mutta yleisesti ottaen yksin matkustaminen on turvallista. Mielessä on hyvä pitää muutamia perusasioita. Hyvä ennakkosuunnittelu, luotettavien majoituspaikkojen valitseminen ja paikallisten tapojen tunteminen auttavat minimoimaan riskit. Yksin matkustaessa on tärkeää kuunnella omaa intuitiotaan ja välttää riskialttiita tilanteita, kuten liikkumista yksin pimeällä syrjäisillä alueilla. Lisäksi matkatavaroista huolehtiminen ja yhteydenpito läheisiin lisäävät turvallisuutta.

Vinkit ensimmäiselle matkalle yksin

Vaikka yksin matkustaminen onkin upea seikkailu, siihen liittyy usein joitakin haasteita. Haasteita saattaa tulla pienistä asioista, kuten varausten peruuntumisesta, säästä tai sairastumisesta. Jaan vinkkejä ensimmäiselle soolomatkalle lähtemisestä blogipostauksessani. Postauksessa kerron myös mahdollisista virheistä, joita ensimmäiselle matkalle yksin lähtevä matkaaja saattaa tehdä.

Matkustatko sinä yksin? Jaa kokemuksesi yksin matkustamista kommenteissa! ✈️🌍

Haluatko lähettää kukkia läheisellesi kotimaahan toiselta puolelta maailmaa. Slowflowergarden* -sivuston kautta voit lähettää kukkia ympäri Suomen läheisillesi.

by Santeri Elmeri <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *