Bangkokissa liikkumiseen on tarjolla monenlaisia kulkuvälineitä. Liikkuminen kaupungissa on helppoa ja jokaisen matkailijan budjetille löytyy vaihtoehtoja.
Bussit
Bangkokissa bussit saattavat aluksi vaikuttaa hankalilta kulkuvälineiltä. Vilkkailla kaduilla liikkuu niin vanhoja kuin uudempia paikallisbusseja. Oikean bussin itselleen löytää helposti Google Maps- sovelluksen avulla. Myös Moovit on kätevä sovellus, joka näyttää bussien reitit ja pysäkkiaikataulut.
Bussin kyytiin on helppo hypätä bussipysäkiltä. Pysäkeillä lukee pysähtyvien bussien numerot. Uudemmilla pysäkeillä on näyttöjä, joilta näkee aikataulut reaaliajassa.
Konduktööri rahastaa matkan kyytiin pääsemisen jälkeen. Vanhemmilla busseilla kuljettaessa matkan hinta on yleensä 8 bahtia matkasta riippumatta. Uudemmilla busseilla lippujen hinnat ovat hieman korkeampia ollen n. 10-30 bahtin välillä.
Vanhoissa busseissa pääsee sukeltamaan paikallisten arkeen keskellä kaupungin vilinää. Paikallisbussit ovat kulkuvälineistä edullisimpia, mutta ruuhka-aikoina matkaan voi mennä pidempi aika.

Metro

Metro eli MRT on kätevä tapa kulkea Bangkokin keskustassa. Metromatka kustantaa 16-42 bahtia matkan pituudesta riippuen.
Lipun metroon voi ostaa asemien automaateilta. Automaatin näytöltä valitaan matkan päämäärä, jonka jälkeen automaattiin voi syöttää setelit/kolikot. Bangkokin metro kulkee päivittäin aamukuudesta keskiyöhön.

Skytrain
Skytrain on nopea tapa liikkua vilkkaassa keskustassa. Liput ilmajunaan voi ostaa asemilla olevista lippuautomaateista. Automaatin näytöltä valitaan pysäkki, jolle halutaan matkustaa. Tämän jälkeen setelit/kolikot syötetään koneeseen. Automaatti antaa vastineeksi kortin, jolla pääsee ilmajunan porteista sisään.
Hinta matkalle on 16-59 bahtin välillä ja riippuu matkan pituudesta. Ilmajuna kulkee päivittäin aamu kuudesta keskiyöhön asti.

Kävely
Bangkokin vilkkailla kaduilla käveleminen ei välttämättä ole paras vaihtoehto. Teiden ylittäminen voi viedä paljon aikaa, eikä monissa risteyksissä ole liikennevaloja varsinkaan kävelijöille.
Myös korkeat lämpötilat päivän aikana tekevät kävelemisestä raskaampaa. Muutaman kilometrin matkaan voi lämpötilan ja paikoittain kaaoottisen liikenteen takia uppoutua pitkä aika.

Taksit
Bangkokissa taksit ovat edullisia kulkuvälineitä. Aloitushinta on yleensä 35 bahtia. Keskustassa pääsee liikkumaan taksilla vain muutamalla eurolla paikasta toiseen.
Taksikuskit yrittävät usein tarjota valmista hintaa turisteille. Tämä tulee useasti kalliimmaksi, kuin mittarin mukaan laskutettu matka. Vaadi siis aina mittarin päälle laittamista. Jos kuski ei suostu laittamaan mittaria päälle, voi matkasta kieltäytyä kohteliaasti. Thaimaassa taksien tulee käyttää mittaria lain mukaan.

Tuktukit
Tuktukeja näkee Bangkokin katukuvassa jokaisella kadunkulmalla. Tuktukit tulevat lähes poikkeuksetta taksia kalliimmaksi. Tuktukilla ajelu kannattaa kuitenkin sisällyttää lomaan, sillä se on ikimuistoinen kokemus.
Airport Rail Link
Suvarnabumin lentokentältä pääsee helposti Bangkokin keskustaan junalla. Juna operoi lentokentältä Phaya Thai asemalle. Junamatkan hinta täydelle matkalle on vain 45 bahtia. Makkasan asemalla voi vaihtaa metroon ja Phaya Thai asemalta voi jatkaa matkaa ilmajunalla.
Junaan voi ostaa lipun sisäänkäynnin vieressä olevista lippuautomaateista. Automaatteihin maksetaan käteisellä, jonka jälkeen vastineeksi saa käyttöön poletin. Poletilla pääsee aseman porteista sisään. Matkan päätteeksi se syötetään pääteaseman porttiin.

by Santeri Elmeri <3