Keskiviikko 29.11.2024
Herään syksyiseen aamuun ja pakkaan loput vaatteet rinkkaani. Muutama viikko sitten ostin lentoliput Intiaan Delhiin. Olin pohtinut reissuun lähtemistä koko syksyn. Lopulta marraskuun alussa voitin pelkoni ja päätin suunnata yksin Intiaan reppureissulle. Aikaa minulla on Intiassa kuukausi. Paluulento tulee olemaan vuoden lopussa Mumbaista. Tällä hetkellä kaikki muu reissussa on vielä avoinna.
Aloitan matkani Plaza Premium Loungesta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Kyseinen lounge löytyy non-schengen alueelta ja sinne pääsee sisään tietyillä luottokorteilla tai kertamaksulla. Loungeen kuuluu ruoka ja juomat. Alkoholijuomista esimerkiksi olut, valkoviini, punaviini ja tietyt drinkit ovat ilmaisia. Kuohuviiniä tarjoillaan lisämaksusta.
Koneeseen päästyäni huomaan päässeeni Premium Economy -luokkaan. Varasin lentoni Qatar Airwaysin kautta alunperin luokassa Economy. Premium Economy -luokassa matkustavat saavat niskatyynyn, pienen hygieniapussukan ja vastamelukuulokkeet. Ruoka tarjoillaan posliiniastioista ja alkoholijuomat ovat ilmaisia. Kuitenkin esimerkiksi kuohuviini tajoillaan lisämaksusta. Premium Economy -luokan istuimet ovat tilavammat, ja jalkatilaa on Economy-luokkaa enemmän. Myös jalkatuki nousee jalkojen tueksi. Lento kuluu todella nopeasti ja Premium Economy osoittautuu erinomaiseksi.
Olin varannut vaihdollisen lennon Dohan kautta. Vaihtoaika on noin kaksi ja puoli tuntia. Vaihto Qatarissa sujuu nopeasti ja ehdin odotella jatkolentoa pidempään kuin ajattelin. Dohan lentokenttä on järjestelmällinen ja siisti. Kentällä on helppo löytää jatkolennolle opasteiden ja henkilökunnan avulla. Qatarissa on käytössä oma valuutta, mutta lentokentällä kaikkialla pystyy maksamaan helposti omalla pankki- tai luottokortilla.
Lennon laskeuduttua Delhiin otan Uberin hostellilleni. Koen välittömän kulttuurishokin tällä matkalla. Liikenne Intiassa on jotain täysin erilaista. Kaiken lisäksi teillä vaeltelee pyhiä lehmiä ja muita eläimiä. Marraskuun aikaan Diwalin jälkeen ilmansaasteet ovat Delhin alueella todella suuria. Ulkona ollessa ilma tuoksuu käytännössä savulta. Lisäksi kaikkialla on todella likaista ja roskaa on kaikkialla.
Loppupäivän päätän nukkua hostellillani, sillä en nuku lentokoneessa kovin hyvin. Lisäksi Intiassa aikaeroa on kolme ja puoli tuntia. Huomenna matka jatkuu Agraan, jonne varasin junalipun. Varaan Agrasta hostellin kahdeksi yöksi aivan Taj Mahalin vierestä. En malta odottaa seuraavaa aamua.
<3 Santeri Elmeri